Pitkästä aikaa vähän ompelujuttua tähän tarkoitus kirjoitella. Kyllä on ollut hiljaista tällä saralla. Näin alkukesällä on nuo piha- ja kasvihommat päällimmäisinä menossa. Vaikken ole Varaventtiilin puolelle juurikaan postaillut muutamaa kertaa lukuunottamatta...
Vuonna 1989 ostamani saumuri kaipaili jo pitkään huoltoa. Paininjalka oli pikkuhiljaa muuttunut aika hitaaksi, kaiketi rasvauksen puutetta. Ja edellisestä huollostakin varmaan jo kymmenen vuotta, ehkä kauemminkin. Tämänkään vaivan takia en ollut oikein uskaltanut tarttua saumuriin.
Viime keskiviikkona sitten vein vihdoin koneen huoltoon ja lauantaina hain pois. Vanhan peittarinkin vein, mutta siitä ei tullut enää kunnollista. Saatankin ostaa uuden tilalle. Eilen puuhastelin pihalla, tänään sitten rupesi polttelemaan huolletun saumurin testailu.
Innostuin tilaamaan Unelmalliselta Iivari -kaavat (pdf) miesten housuihin. Tovi vierähti ensin kasatessa kaava-arkkia, sitten toinen tovi sopivaa kangasta kaivellessa. Välillä katselin valikoimia netin kaupoista. Jospa sitten seuraaviin uutta kangasta, tosin omista jemmoistakin löytyy vielä. Värit eivät vain ole nyt mieluisia. Ehkäpä saattaisin värjätä valmiiksi ommellut koneessa.
Olipa mukavaa ommella sutjakkaalla saumurilla. Mies sai uudet shortsit, voisin ehkä tehdä seuraavat isommalla koolla. Ja voisihan sitä ommella itsellekin pihapuuhiin uudet.
Iivari -shortsit, kaava Unelmallinen
koko 52
kangas vanhaa Taitoo -collegea, 100 % puuvillaa
valmiit 12.6.2022
Lahkeet viimeistelin saumurilla ja päärmeen ompelin sitten kaksoisneulaa käyttäen ompelukoneella. Samalla tavalla tein kuminauhalle kujan. Taskut myös tottakai, jotta puhelin kulkee mukana. Saaja tuntui tyytyväiseltä, vaikka beige väri ei paras olekaan. Mutta nehän voin värjätä jonkun tummemman värisiksi.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
-anne