Heinäkuu alkoi tänään ja ompeluinto on vielä saanut mukavasti jatkoa. Uusi pikku erä näitä kestopikkuhousunsuojia valmistui vielä eilen illalla, kesäkuun puolella siis. Olen nyt viikon verran testannut ja hyväksi vaihtoehdoksi havainnut. Jatkoon menevät!
Jämillä mennään näissä edelleen ja niitähän riittää... Olen harkinnut tarpeettomien tilkkujen viemistä Imatralle Partex -pajalle. Puhtaat ja rikkinäisetkin tekstiilit kierrätetään sieltä jatkojalostukseen eli uusiokäyttöön.
Olen eilen liittynyt pariin enkunkieliseenkin ompeluryhmään Facebookissa, toisesta niistä (Love Notions Pattern Support) oli tullut jo aamulla hyväksyntäkin. Tykkäyslistani sekä Facebookissa että Instagramissa ovatkin lisääntyneet ompeluaiheisilla sivuilla.
Pari tunikaa olen jo luvannut tehdä asiakkaille, vaikka alkuun sanoin tekeväni ainoastaan itselle...
Nyt olen miettinyt pellavacaprien ompelua, vanhasta Ottobre Woman 2/2015 -lehdestä löysinkin yhdet kaavat. Shortsit voisin ensin testata kotikäyttöön jostain puuvillasta tai viskoosistakin, niiden kaavat löysin OW 2/2017 -numerosta. Voin sitten vertailla kaavoja ja jos shortsit istuvat hyvin, voi kaavan lahjetta pidentää. Joten luvassa on siis jatkossakin tarinointia ompeluksistani. Löytäisinköhän kotoa tarvikkeet shortseihin... Toivottavasti ehtisin illalla penkomaan jemmoja!
Maanantain miettein,
-anne-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti