Sivut

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Peppi -mekko/tunika

Jo parisen viikkoa sitten tartuin kaavapaperirullaan ja piirsinkin jo numeroa pienemmän mekon kaavan kuin vuosi sitten. Viime keväänähän innostuin ompelemaan aika monta tällä mallilla.

Kangas on pipojen ompelusta jäänyttä sarvikuonokangasta, viime keväänähän ompelin sekä keltaisen että turkoosin tunikan samalla kuosilla.

Kaava Kangaskapinan Peppi
valmis 11.4.2020

Kaulukseen ompelin alavaran, se on mielestäni siisti tapa pääntien tekoon. Helman sekä hihansuut viimeistelin kaksoisneulalla. Olin ensin viimeistellyt reunat saumurilla.

Kovasti olenkin jo tätä pitänyt, pitkät hihat ovat olleet niin tarpeelliset tänä keväänä.


Ja kuten yleensä, tuuli sen kuin yltyi kuvatessani vaatetta. Ehdin jo asetella mekon hyvään kuvakulmaan ja ottaa kameran käsiini kun tuuli jo heilutteli mekkoa puolelta toiselle. Tässä on nyt pari onnistuneinta otosta esillä.

Perjantain terveisin,

Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti