Sivut

torstai 2. huhtikuuta 2020

Pientä ompelua

Ompelukset sitten jäivät loppukesästä neulomusten jalkoihin. Tämähän oli kyllä ennustettavissakin. Pitkään aikaanhan en ollut juuri pieniä korjausompeluita isompia töitä ommellutkaan. Viime keväänä innostuinkin pitkästä aikaa ja oli kivaa tarttua kankaisiin ja lopputuloksena saada uusia vaatteita.

Tämä koronakevätkään ei ole vielä saanut oikein ompelukärpästä käyntiin... Pikkuisen se jo pörräili noiden pikkujuttujen, kestophs:ien, kimpussa. Kaivelin pienimpiä tilkkuja ja surautin 7 kpl lisää näitä. Kuvissa näköjään nurin päin...


Vanhoja trikootilkkuja (Swafing), jäänyt pipojen ompeluista.
Väliin vanhasta 100% puuvillaisesta itse ommellusta collegepaidasta leikeltyjä paloja 3 kpl aina kuhunkin. 
Valmiit 25.3.2020

Olen kyllä suunnitellut tunikoiden ompelua jo alkutalvesta lähtien, mutten ole oikein saanut aikaiseksi ryhtyä... Nyt nämä koronaviruksen aikaansaamat seuraamukset mietityttävät kovastikin. Puotia pidin suljettuna 17.3.-29.3.2020 kokonaan. Kävin sentään sovitusti silloin tällöin avaamassa ovet asiakkaalle. Nyt ajattelin jatkossa pitää lyhennettyä aukioloa kolmena päivänä viikossa ma-ke. 

Voimia vievää toimintaa tämä tulevaisuuden pohdinta. Vastapainoksi olen tehnyt iltaisin pitkiä kävelylenkkejä ja onkin ollut mukavaa todeta, että kuntoni on kohentunut ja matkat pidenneet. Tavoitteena on noin 50 km viikossa ja se on monesti jopa ylittynyt! Toivottavasti voisin jopa siirtyä piirtelemään uusia  ja siis pienempiä kokoja noista kivoista tutuista luottokaavoista.

Ja toivottavasti nämä omelukset tästä lähtisivät pikku hiljaa käyntiin. Ideoita ja tarvettakin olisi kyllä.

Torstaiterkuin,
Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti