Sivut

torstai 21. toukokuuta 2020

Kasvomaskeja

Ompelin näitä, koska pyydettiin. Tein muutamia testejä eri tavoilla ja kankailla ennen kuin olin tyytyväinen.

Tässäpä niitä on, tuleepa jotain täytettä tähän hiljaisuuteen täällä blogissa. Tämä kevät on kyllä ollut hiljaisin varmaan vuosikymmeniin käsitöiden saralla, varsinkin neuleiden osalta. Ompeleminen onkin aina ollut melko kausittaista.

Aika nuorena ompelin jo itselleni vaatteita ihan kankaisia. Silloin ei juuri trikoovaatteita ommeltu. Äitinihän on saanut pukuompelijan koulutuksen, joten neuvoja sekä vinkkejä olenkin saanut runsaasti ns. Singerin alla kasvaneena.

Opiskeluvuosien jälkeen oli saumurikausi. Niiden tultua markkinoille innostuin ns. salivaatteiden ompeluun kuntosali-innostuksen alettua. Ompelin useita treenipaitoja sekä salihousuja, niitä purjeita. Sitten seurasi lastenvaatteiden ompelubuumi esikoisen ilmoitettua tulostaan. Perhe kasvoikin nopeasti kolmilapsiseksi. 

Nuo salihousut leikkelin ja ompelin sittemmin myös lasten pihavaatteiksi. Aika monet pienet shortsit sain aina yksistä purjeista ommeltua. Lasten vaatteiden ompeluvaihetta kestikin kait jotain viitisentoista vuotta. Sitten neulomiset ja lankabisnekset nostivatkin päätään ja ompeleminen jäi joksikin aikaa.

Sitten neuleiden rinnalle nousi työn merkeissä uusi buumi trikoopipojen ja lasten trikoopaitojen ompelussa. Lähinnä tein niitä myyntiin puotiini aktiivisesti varmaan viiden vuoden verran. Sitä seurasi taas hiljaisempi jakso kunnes viime keväänä innostuin ompelemaan itselleni vaatteita. Tämä blogikin sai alkunsa silloin.

Laitan tähän nyt sitten nämä kuvat ompelemistani maskeista.


Testit 3 kpl lakanakankaasta
Kuvattu 24.4.2020


Testit trikookankaasta
24.4.2020


Testit trikoosta ja lakanakankaasta
Kuvattu 24.4.2020


Tilatut 7 kpl
Kuvattu 24.4.2020

Lisää tuskin teen, katsotaan nyt millainen tarve näille tullee olemaan. Nopeastihan näitä sitten ompelen.

Helatorstain terveisin,
Anne




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti